Mentorointi - Mentoring

In English

Mentorointiohjelmien 2013-2014 haku on alkanut!


Tredea ja Tampereen korkeakoulujen Unipoli Tampere –verkosto järjestävät yhteistyössä kaksi mentorointiohjelmaa 2013-2014. Mentoreiksi etsitään oman alansa ammattilaisia kaikilta aloilta. Ohjelmiin osallistuvat mentoroitavat ovat:

  • Tampereen ammattikorkeakoulun, Tampereen teknillisen yliopiston ja Tampereen yliopiston eri alojen ulkomaalaisia tutkinto-opiskelijoita, jotka haluvat työskennellä Suomessa valmistumisensa jälkeen
  • jo valmistuneita ja työuransa alussa olevia ulkomaalaistaustaisia henkilöitä, jotka haluavat rakentaa urapolkuaan Suomessa.

Hae nyt syksyllä 2013 alkavaan ohjelmaan! Lisätietoa ohjelmasta, ohjelman aikataulu sekä hakulomake löytyvät seuraavilta sivuilta:

Hae mentoriksi

Hae mentoroitavaksi Tredean suomenkieliseen ohjelmaan

Information on mentoring programme for international students of TAMK, TUT and UTA

 

Mentoroinnilla tarkoitetaan tukea ja ohjausta, jota osaava ja ammatillisesti kokenut henkilö antaa kehityshakuiselle nuoremmalle henkilölle. Mentorilla ei ole työllistämisvelvollisuutta. Ohjelman tavoitteena on vahvistaa mentoroitavan työnhakutaitoja ja kehittää hänen suomalaisen työkulttuurin tuntemustaan sekä parantaa ammatillisia verkostoja. Ohjelma on maksuton ja perustuu vapaaehtoisuuteen.

Ohjelman kesto on noin kuusi kuukautta. Ohjelmassa mentori ja mentoroitava muodostavat keskusteluparin, joka tapaa noin viisi kertaa 1,5–2 h kerrallaan. Ohjelma sisältää lisäksi neljä yhteistä koulutuskertaa koko mentorointiryhmälle. Unipoli Tampereen ohjelma on englanninkielinen ja Tredean ohjelma suomenkielinen.

Lisätietoa:

Laura Lindeman, Tredea Oy, laura.lindeman@tredea.fi,  puh. 040 801 2686
Katariina Mikkonen, Unipoli Tampere, katariina.mikkonen@tut.fi, puh. 040 198 1831

Tervetuloa mukaan!

Myös Tampereen kauppakamari haastaa vaikuttamissuunnitelmassaan valiokunnat mukaan mentorointiohjelmiin!

Lisätietoa korkeakoulujen Unipoli Tampere -verkostosta.

 


Print my factsClear my factsx